maanantai 26. tammikuuta 2015

lauantai 10. tammikuuta 2015

Uuden edessä

Laatikoita, paljon laatikoita. Pakkaamista, purkamista, järjestelyä ja taas uusi kuorma+ajamista.. Siinäpä tiivistettynä meidän muutto. Muuttoon toi hiukan lisähaastetta muuttomatka ja tavaroiden jakaminen järkevästi väliaikaissäilytyksiin, sillä tila puolittui muuton myötä.

Nyt koti on kuitenkin onnellisesti muutettu Seinäjoelle ja ollaan saatu loppuviikko jo totutella normaaliin arkeen näissä maisemissa.Erityistä jännitystä tuotti pojan eskarin aloitus täällä, ja uusien ystävien löytäminen. Vanhoihin kotimaisemiin kun jäi monta ihanaa ystävää, joita on jo ehditty kaivata. Uudesta eskarista on onneksi löytynyt mukavia kavereita joiden kanssa leikkiä.

Olo on kaikin puolin helpottunut, mutta silti koko muuttoa ei voi uskoa vielä täysin todeksi. Paljon muuttui kerralla koko perheen osalta.Viime talvesta lähtien on tätä pikkuhiljaa valmisteltu ja keväällä lähdetty toteuttamaan tonttihakemuksella/ hankkeen suunnittelulla, kesällä talon myyntiinlaittamiselle, sen jälkeen on odoteltu, järjestelty asioita, ja nyt se on totta.

Sen voi jo todeta että n. Kymmenessä vuodessa on kaupunki muuttunut paljon, mutta silti se on sama tuttu pikkukaupunki kuin silloinkin.Palveluita ja tapahtumia löytyy mukavasti, ja kaikki läheltä. Tällä viikolla ehdittiin jo testailla Joupiskan pulkkamäkeä serkkujen kanssa.Katsotaan mitä seuraavaksi, ainakin uusia harrastuksia aloitellaan tulevalla viikolla :)